Maku muuttuu
En ole pitkään, pitkään aikaan juurikaan syönyt sikaa, koska tavallisesta kaupasta ei juurikaan saa luomusikaa. Ainoastaan Pajuniemen paistettu luomusian filee menee hyvin esimerkiksi leikkeleenä, pizzassa ja vaikka pastakastikkeessa. Joulukinkku oli luomua ja siitäkin otettiin yhteensä 4 annokseen pakkaseen vastaisen varalle (=kinkku-herkkusieni-ananas-sinihomejuustopiza, kiitos). Samalla todettiin, että jatkossa mulle ei erikseen tarvi joulukinkkua ostaa, pari pakettia tuota luomufilettä riittää hyvin.
Koska en ole syönyt pitkään, pitkään aikaan juurikaan sikaa, makuni on muuttunut. En nyt muista missä, mutta syksyllä maistoin tavallista sikaa, oliko pekonia vai mitä ja maku ei kyllä miellyttänyt. Siis liha oli vastenmielisen makuista. On todettu, että maku muuttuu, se tottuu eri asioihin ja tottuu niistä myös pois. Useat ruoka-aineet ovat sellaisia, että niistä ei ensin tykkää, mutta hetken päästä tykkääkin. Hyviä esimerkkejä monien kohdalla ovat sinihomejuusto ja punaviini. Itselläni kävi juuri näin molempien kohdalla, että ensin olin ihan että hyi ja nyt niitä menisi vaikka kuinka. Ilmeisesti kaikki maut ovat sellaisia, että vaikka niistä ei ensin tykkäisikään, niin kun syö 10-12 kertaa, niin makuun tottuu. Jos sitten ei vielä rakastakaan ko. makua, niin pystyy hyvillä mielin kuitenkin syömään.
Minun makuni on ilmeisesti tottunut pois porsaanlihan mausta. Tai sitten se oli vain se lihan laatu, nimittäin söin tänään pekonia ja syön huomenna lisää. Helluni löysi kaupasta Pajuniemen luomupekonia! Enpä olisi ihan heti uskonut, että syön vielä pekonia, mutta näin vain kävi. Teimme tänään meksokolaista ruokaa ja siihenhän kuuluu monenlaista soossia. Yksi sooseista sisälsi valkopapuja tomaattikastikkeessa, tomaattimurskaa, linssejä, sipulia ja sitä pekonia. Soosi oli tosi hyvää! Kaksi pekonisiivua jätettiin aamuksi, niin että aamupalaksi saan munia ja pekonia. Viime kerrasta onkin aikaa.
Hellu, joka on viime aikoina käsitellyt pekonia enemmän kuin minä, sanoi että tämä Pajuniemen oli parempilaatuista, jotenkin tiivimpää ja tönkömpää. Tiedä sitten oliko jalostuksen ansiota vai sen, että possua on syötetty ja muutenkin pidetty paremmin kuin tehosikoja.
Samppanjamaistiaiset II & III
30.11.2011
Filed under Ei kannata tehä huonoa ruokaa, Hörhöily, I lovez, Maailmanparannus
Meillä oli kesällä ensimmäiset samppanjamaistiaiset maailmanlopun hilpeissä meiningeissä. Sen jälkeen on järjestetty kahdet maistiaiset, joista toisesta tulee tynkäraportti (koska kämmäsin puhelimen kanssa eikä oma muisti riitä niin pitkälle) ja toisesta kokonainen.
II
Alkupalana oli kauraleipää, lohilevitettä ja haaparouskusalaattia, tomaattikuutioita ja rucolaa, lisäksi marinoituja latva-artisokan sydämiä. Palanpainikkeena oli Gosset Excellence, jonka ensimmäinen siemaus aiheutti irvistyksen hapokkuudella ja kuivuudella. Gosset on hiukan paahteinen ja siitä puuttuu jälkimaku. Maku taittuu hapokkaasta paahteiseen ja häviää nopeasti. Maku paranee kun juomaa seisottaa lasissa vähän aikaa.
Välijuomana Baron-Fuente grande reserve brut. Siinä on mahtava aprikoosinen tuoksu ja hyvin hapan maku. Maussa kulkevat rinnan se happamuus ja hyvä hedelmäinen maku mutta se happamuus dominoi, mikä ei ole hyvä. Jos tätä tarjotaan esim alkumaljaksi niin juon kyllä mutta en osta itse.
Pääruokana oli tattirisottoa, joka oli älyttömän hyvää. Jälkkärinä oli superkeksejä joita tein hiukan säätäen Kinuskikissan ohjeella.
Kolmatta samppanjaa en muista, mutta illan kulkua kuvaa se, että emäntä sanoi jossain vaiheessa että ”mun pitää kaataa lisää ku en ehtiny äskön maistaa”. Muistiinpanoissa lukee myös että ”Oikein hyvä mutta ei mitenkään erikoinen. Voi ostaa toistekin.” mutta en tiedä mihin juomaan tämä kommentti viittaa. Totuuden nimissä täytyy sanoa että nestemäiset nautintoaineet eivät rajoittuneen samppanjaan, kulutimme myös emännän ouzo- ja luumuliköörivarastoja…
III
Kolmannella maistiaiskerralla kokoonuimme toisen pks:lla asuvan jäsenen luokse. Tarkoituksena oli syöpötellä ja juopotella, saunoa ja jatkaa matkaa Baariin jossa emännän isäntä soitteli levyjä.
Ilta alkoi isännän tekemällä tervetuliaismaljalla, jonka aineksia ei kukaan muista. Drinkki koottiin viinakaapin pullonjämistä ja se maistui kaikille.
Alkupalaksi oli tällä kertaa ”sapasta” (mikä ärsyttävä sama tuokin on), tarkemmin eriteltynä hevosen suolalihaa, luomukalkkunaa, mustaviinimarjahyytelö ja Kantolan Valituilta hienoja ruiskeksejä. Juomana oli Taittinger rosé. Taittinger tarjosi miedon tuoksun jossa oli häviähdys jostain, jota kukaan maistajista ei saanut kiinni. Rosé on helppo juotava, lattea, maussa on vähän marjoja ja kokonaisuus on neutraali.
Pääruokana oli modattu italalialainen pastavuoka Chocochilin ohjeella. Unohdin ostaa herneitä joten vaihdoin ne kidneypapuihin. Vuoka oli hiukan kuiva, mutta maistuva. Lisäksi oli vihreähköä salaattia. Juomana oli Blondel Premier Cru, jonka maistoimme neutraaliksi ja helpoksi juotavaksi jossa mikään ei töki. Kokonaisuus on pehmeä ja jäsen J sanoi maun olevan kolmiulotteinen. Kun kuplivaa ottaa suuhun yhtä aikaa ruuan kanssa, juoman maku muuttuu ja vahvistuu ihmeesti ja lopputulos oli hyvä!
Jälkiruokana oli valikoituja suklaakonvehteja ja juomana Louis Massing brut réserve, joka on hyvä seurusteluun. Juoma on kuiva ja mauton. Vaikka juoma on ”mauton” niin maku tulee kuitenkin kolmessa vaiheessa joissa ensimmäisessä on vähän makua, toisessa lyö tyhjää ja kolmanneksi tulee ensimmäistä vaihetta voimakkaampi maku takapotkuna. Arktinen Haapa ei tykkää, mutta jäsen J voisi juoda tätä kuumana kesäpäivänä.
Ilta jatkui siinä sitten saunalla ja Baarilla, jonne jäsen A jäin valomerkkiin asti ja kaksi muutä jäsentä luovuttivat paljon ennen sitä.
Ennen-jälkeen II
Tilasin taannoin Olivia-lehden ja sain tilaajalahjaksi IvanaHelsingin suunnitteleman pörssin mallisen iltalaukun. Malli oli hyvä, kuosi huono. En pidä kuosin kuvista ja pohjavärikin oli liian kuparinruskea. Pidän vaaleanruskeasta ja beigestä. Mummovärejä.
(Tajusin tämän ennen-jälkeen idean siinä vaiheessa kun kuositus oli jo tekovaiheessa, pörssin alareunassa näkyy uusi kangas mukapiiloon taiteltuna)
Ei muuta kuin neulaa, lankaa ja kangasta kauniisiin kätösiin ja pörssille takki päälle. Kankaaksi valitsin harmaan satiinin. Se sopii hyvin garderoobiini, siellä on ennestään mustia, punaisia ja harmaita rytkyjä. Ja vähän niitä mummovärejäkin.
Otin laukusta kaavat neulaamalla kaavamuovia pussi päälle ja piirtämällä saumat, yläosan laskoksissa piti vähän mennä fiilispohjalta. Leikkasin kappaleen ja ompelin kankaan pussiksi. Ompelin pussin käsin metallikehyksen reunaan. Tulos on siisti ja tätä pörssiä on käytetty jo monta kertaa kekkereissä. Se on hyvänkokoinen, sinne mahtuu vaikka mitä! Tykkään!
Šamppanjamaistiaiset
12.07.2011
Filed under Ei kannata tehä huonoa ruokaa, Hörhöily, I lovez, Maailmanparannus
Šamppanja kirjoitetaan suomeksi šamppanja, ei samppanja tai shamppanja.
Meillä oli firmaan kesäjuhlat tuossa ennen juhannusta. Joku sai loistavan idean pitää šamppanjamaistiaiset etkoina. Meitä oli kolme ja kukin toi yhden šamppanjan maisteltavaksi.
Maisteltavat kuohuvat olivat
1) Nicolas Feuillatte Brut Réserve Particulière (pieni pullo, kyllä)
3) Charles Heidsieck Brut Réserve
Kyytipoikina oli mansikkeja ja tuplasuklaa-fanipaloja.
Arviot olivat:
1) liian hapokasta, ei hyvä kenenkään mielestä, ei sovi yhtään mansikin kans. No onneksi oli pieni pullo.
2) parempi kuin edellinen, hedelmäisempi, hyvä. Sopii hyvin mansikin kans.
3) tosi hyvä edellisten jälkeen. Ei kovin hapokas.
Johtuikohan Charlesin hyvä arvio siitä että alla oli jo se yks samppapullo? 😀 Insinööritapaan arviot ovat lyhytsanaisia ja ytimekkäitä (huolimatta siitä että läsnä oli ainakin yksi henkilö joka omaa tosi kovan bullshit-generaattorin), mitä sitä muuta kaipaa? Yllättäen kaikki arviot olivat myös yhteneväsiä vaikka esim yksi arvioija tykkää kuivasta ja toinen hedelmäisestä, vähintään puolikuivasta (ei siis rutikuivasta yhtään).
Itse aion toistekin ostaa Victoirea ja Charlesia, Nicolas jääköön kauppaan.
Tilaisuuden tunnelma oli rento, iloinen ja kupliva, mikä oli hiukan omituista koska osallistujista 2 tiesi saavansa potkut ja 1 myydään karjana liikkeenluovutuksen yhteydessä.
Sovimme, että toinenkin maistelutilaisuus pidetään, sitten syssymmällä. Silloin voisi yhdistellä kuplivia ruokaan.
Oli mukavaa, seuraavaa kertaa odotellessa!
Dog training
I started to write a comment to Positively article about being a good trainer. The comment became a story so instead of commenting I’ll publish the story here.
I have 1.5 years old Swedish elkdog called Tuike. Tuike means sparkle (noun, as in stars’ sparkle) and believe me, sometimes she’s very sparkly.
I’ve always wanted to have a dog and when we, my Man and I, talked about moving, we decided that we will stay in the capital area. I had two prerequisites for this; we move in to a house with a yard and I get a dog. Otherwise I would have moved back north where I originally come from. This was agreed, but The Man had also prerequisites: I had to be in charge of the dog’s training and I had to tell him what to do and when – because I’m more used to dog training than he is. This didn’t mean that I would be the only one training the dog, I just had to define the ways.
This was the first step on positive training. Both people in this household are committed on training the dog and the training would be done the same way regardless on who is doing the training. If I’m walking the dog and teach her to walk on one side instead of letting her go from side to side across the walkway, he would do the same. If I would teach the dog to sit and wait while I was preparing her food and then release her to eat by saying ”free”, he would do the same. This has been going on really, really well.
The dog has never been punished by hitting or something like that. There has been punishments, but they are isolations for a while or saying ”NO” snappy. Every time she does good, she’s praised and sometimes given treats. Last time I was really, really happy to praise her last week. She tends to bark on the yard when someone is walking by the fence. This time she didn’t bark, I was in the kitchen and happened to look outside. She was looking like there’s something there, alert and ears up, but she was not barking. I opened the back door really quickly but quietly and praised her a lot for not barking at the by passer. She just wagged her tail happy.
We’ve only had few problems with Tuike. One is the barking, which is going to be ok (neither one of us is expecting a quick fix, we know these things take time). Another one is pulling on the leash. I’ve tried several different methods to end it, and I’ve tried them a longer period of time, not just once. The best one, that I’m using now, is to stop when she’s pulling, ask her to come by my side and the praise her when she comes next to me. This is also not a quick fix. I don’t know if my method is working is she pulling less because she’s older and a bit less ”sparkly”, but the pulling is going down bit by bit every day.
The pulling is different when she sees another dog. Nowadays the passing of another dog goes ok most of the times (and I praise her) but sometimes she just jumps. I immediately take her to short leash, stop walking and say no. Once she’s calm and concentrates on me I praise her. This is a difficult one, since once she’s in that state of mind, she’s not paying attention to me, there’s no point of saying ”look at me”. I’ve tried to distract her with treats but at this state of mind she won’t eat. I’m being patient, I’m sure this kind of behavior lessens even more over time.
One problem is chewing stuff we don’t want her to chew. This is harder, because she attacks stuff when she’s alone, never when there are people around. The basic prevention is to walk her enough. When she’s tired enough she won’t have the energy to attack sofa pillows (thank goodness she has left the sofa alone, I don’t mind a couple of 5€ pillows but the sofa….) or cheese cutter on the kitchen counter. Second prevention method is to remove the object we absolutely don’t want to have bite marks on. One time The Man left a remote control on the living room table and when he came back from work the tv was open and the remote was in a thousand pieces. Well he learned his lesson too, no items on places the dog can reach. The third thing we do is not really a prevention method but a behavioral one. We never ever haul the dog over something she’s done wrong when we come back. The scolding is always done right at the moment when she does something wrong. So when The Man came home and found the remote control in pieces, he just took a deeeeeep breath, turned the tv off and gathered the scrap from the floor. Because at the time when he came home the dog was sleeping, not chewing.
There is a problem with Tuike bustling around people when they come in. We have taught her to go lie down on her mattress when there’s a knock on the door or when the door is opened. Once the people who come in have taken their jackets off we release her by saying ”free” and then she can go and greet people. This action is not a hundred percent perfect yet, but we’re getting there. Also the friends who visit us join in in training and do what we tell them to do with Tuike. This is great and helps us a lot. At least she doesn’t jump on people anymore so there IS progress.
Once I got Tuike I immediately started getting her used to different things. We took bus and tram rides to get her used to traveling. If there was something scary when we were walking, like a lawnmower making a terrible sound, we stood still, I asked Tuike to sit down next to me and we watched the lawnmower go by. When she wasn’t looking scared anymore, I praised her. We still do this if necessary. When it was time to start shooting exercises (we hunt moose together), I went to exercise and my Dad took Tuike a bit further away and when she didn’t jump on the gun shot sound he praised her. The end result is that when there is a new and even a bit scary loud sound she might jump but she doesn’t run away. She looks at me and then we go see the sound source together and state that the sound is not dangerous and we don’t have to care about it.
Tuike is terribly afraid of thunder and snow falling off the roof, which actually sounds a lot like thunder. It’s summer time now, but during spring we had a few situations when the snow was falling. Tuike got really anxious, tried to hide, came next to me looking worried, was gasping and her heart rate was really high. I’m kind of clueless on this, but I pretty much stay calm, talk to her with a steady voice if there’s something to say and don’t pay attention her. I don’t want to reinforce her reaction by stroking her or using a praising emphasis on my voice. I hope she gets that if I’m calm, there’s nothing to worry about and calms down herself. I don’t know if I’m doing the right thing, but I’m trying.
There’s one very big problem with Tuike. When we go hunting in the fall, we hunt in an area where there are not only moose but also reindeer. The reindeer are owned by people and must not be chased. I have heard terrible stories where the reindeer owner has shot a dog even though the dog was only barking at the reindeer, not chasing or biting. Even the court agreed on this one case, that the shooting of the dog was ok because the dog was doing harm on someone’s property (by barking…). I’m afraid that Tuike will chase the reindeer also. I’m totally in the black with this one. If I catch her chasing reindeer, I have to punish her immediately. The punishment has to be hard, since I don’t want her ever to chase the wrong kind of hornheads. I don’t want to hit her, so what should I do? With other training stuff I have the time and patience, but this is a thing that has effect on Tuike’s life. Because of this big threat I want the training no reach Tuike’s backbone immediately. One part of this training, a part that allows more time is to get the dog familiar with moose smell and we have already done that last fall. Luckily last autumn I didn’t catch Tuike chasing any reindeer. If you have any ideas how to stop the reindeer chasing at once should it occur, please do share.
All in all our training methods are working together in the same ways, exercising enough, praising Tuike and give her treats when she does good, be patient, punish with ”gentle punishment” like isolating, ignoring, distracting and and saying no, and familiarize her with new things like sounds with a gentle and safe ways. We don’t do much ”formal training” or have ”training sessions”, the training is continuous part of our everyday life. As a result we have a dog who is alert, loyal and trusts us, is a great traveller (she sleeps in trains and busses) and is friendly to everyone who she meets. I’m pretty happy with Tuike and she seems happy too.
In this picture Tuike is about 5 months old.
Jalostettuja luumuja
Viitaten tähän kiroilupostaukseen, koska lupasin kertoa miten luumuilu etenee, nytpä kerron.
Luumulikööristä tuli jumalaista! Se on makeaa, hyvänmakuista ja suutuntuma on miellyttävää. Siinä on korkea alkoholiprosentti, koska valmistukseen käytettiin votkaa, mutta kun sitä ryyppää niin se ei polta suuta vaan hivelee kitalakea ja kurkkua miellyttävällä lämmöllä. Neste tuntuu paksulta. Suosittelen!
Sama toteuteuttiin myös raparperista ja sekin onnistui hyvin. Rapsu vaan on niin mieto maultaan että ero luumunapsiin on melkoinen. Luumunapsi on kuin rehevä nainen punaisissa (pienissä) vaatteissa hämärästi valaistussa buduaarissaan, rapsunapsi taas nuori neito kevään hurmassa niityllä kirmaamassa. Molemmat ovat ihania mutta aivan erilaisia.
Mehunkeitto muuten jäi, ehkä kokeilen sitä ensi syksynä. Rommiluumuja ei olla vielä maistettu, ne on jääkaapissa odottamassa jotain Tilaisuutta.
Homojen hommaa osa 2
Eilen oli telkkarissa kuulema homoilta. En katsonut ohjelmaa mutta olen lukenut debaatista lehdistä.
Hommassa on (ainakin) neljä ongelmaa:
1) Homot pyytää kirkolta hyväksyntää sellaiselle asialle joka kirkon pyhän kirjan mukaan on väärin, eihän ne semmoista voi hyväksyä. Ihan ymmärrettävää. Puusilmäistä homojen puolelta.
2) Kirkko on kuitenkin hyväksynyt monta muuta asiaa jotka Raamatussa kielletään. Esim sellaiset vaatteet jotka on tehty useammasta eri materiaalista. Joustamatonta kirkon puolelta, millä perusteella ne päättää että mikä vanha sääntö on liian vanha noudatettavaksi ja mikä ei?
3) Ortodoksinen kirkko ei kai ollut mukana keskustelussa. Miksi tämä kohina keskittyy ev. lut. kirkkoon? Kait ortodoksinen kirkkokin kuitenkin saa avioliittoon vihkiä.
4) Kirkko ja valtio pitäisi erottaa, silloin kellään ei ois mitään sanomista kirkojen mielipiteeseen mihinkään. Esim avioliitto ois kolmen kauppa: kaksi aikuista ja valtio eikä millään kirkolla ois mitään asiaa siihen väliin. Samalla päästäis muistakin harmittavista asioista, esimerkiksi siitä että vaikka minä en kuulu kirkkoon, maksan silti kirkollisveroa kun kulutan rahaa. Yhteisövero, paskaa.
Kaikenkaikkiaan mulle on se ja sama että kenen kanssa kukin menee naimisiin, tai vaikka että kuinka monen kanssa. Mulla on vain kolme ehtoa avioliitolle: se, että kaikki asianosaiset ovat täysi-ikäisiä, itsevaltaisia ja vapaaehtoisesti hommassa mukana olevia ihmisiä. Se, ovatko osalliset kaksi- tai enempilukuisia tai mitä sukupuolta he ovat, ei kuulu mulle. Eikä muillekaan.
Adoptioasiasta olen hiukan kahden vaiheilla. Aivan kuin jokaisen ihmisen perusoikeuksiin kuuluisi lisääntyä tai saada lapsia. Minusta ei kuulu. ”Minä haluan lapsen” sanoo joku ja itkee, jos ei saa. Voivoi, aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Minäkin haluan terveet keuhkot. Ei ole näköpiirissä. Sanoisin että terveiden keuhkojen halu menee vielä vieteissä lisääntymisen yli koska ihmisen perustavanlaatuisista vieteistä yksi on elossapysyminen ja sitä varten on pakko hengittää.
Kaiken lisäksi kaiken järjen mukaan homopariskunta ei voi lisääntyä. Adoptiota pitäisi minun mielestä katsoa aina lapsen kannalta, mikä on sille lapselle parasta. Sen takia olen kahden vaiheilla, että minun nähdäkseni lapsi tarvitsee turvalliset vanhemmat, mutta joskus on puhuttu että isä ja äiti olisi paras ratkaisu. En tiedä onko lapselle isä ja isä tai äiti ja äiti yhtä hyvä kuin isä ja äiti.
Ihanaa jos ne, jotka haluavat lapsia saavat niitä. Surullista jos ne, jotka haluavat lapsia eivät saa lapsia. Mutta sille nyt vaan ei voi mitään koska kaikkea ei saa mitä haluaa.
Täytyypi vielä lisätä että eivät kaikki homot vaadi kirkolta tai yhteiskunnalta kymmentä hyvää ja yheksää kaunista. Niin että kun sanoin alussa että ”homot haluavat sitäjatätä” niin tiedostan kyllä että eivät kaikki homot.
Luumuja, saatana
Ostimme talonpuolikkaan viime lokakuussa. Pihalla oli puskia, mutta emme muuton aikana vielä tienneet että mitä ne ovat.
Yksi puskista on syreeni. Sitä pitää vielä vähän karsia. Toinen puista on luumu. Kaverini hoksasi sen joskus talvella kun bongasi puussa vielä kiinni olleen muumioituneen hedelmän puolikkaan jossa oli vielä kivi kiinni.
Olin ylen hämmentynyt luumun antamasta ensivaikutelmasta. Se oli tällainen:
Ja vielä lähikuva, jotta ymmärrätte kuinka paljon niitä kukkia oli:
Tuoksu pihalla kukinnan aikaan oli ihan mieletön!
Ja voitteko uskoa, melkein kaikki kukat kehittyivät hedelmiksi!
Aloin harrastaa puutarhanhoitoa ja yksi osa tätä toimintaa on karsia liiat raakileet pois hedelmäpuista. Raakojen luumujen etäisyys toisistaan pitäisi kuulema olla 2 sormenleveyttä. Jos luumuja on liikaa, hedelmät eivät kehity isoiksi ja mehukkaiksi. Karsimme raakileita kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla n. 5 litraa raakileita lensi roskiin.
Nyt jäljelle jääneet ovat kypsyneet ja meillä on kuulkaa luumuja! Niitä on annettu kavereille ja työkavereille ja säilötty viinaan. Linnut on syöneet varmaan ainakin neljäsosan ja yhä niitä vain on.
Luumuja olemme jo laittaneet pilkottuna lasitölkkeihin sokerin ja votkan kera. Tuloksena lienee luumulikööriä. Resepti on yksinkertainen: tilavuusmitaltaan saman verran kaikkia aineita, luumut laitettiin kahtia ja kivet poistettiin, mittaus tehtiin vasta sitten. Annetaan seistä jääkaapissa kuukausitolkulla, välillä heilutellaan. Oletan että jouluna saamme maukasta lämmikettä!
Toinen resepti mitä kokeilimme oli clafoutis. MIKÄ? Ranskalainen pannukakku marja- tai hedelmätäytteellä. Ohjeen otin Ruokalasta, vaihdoin vain marjat luumuihin. Luumuja meni 0.5l, mitattuna siten että luumut oli jo pilkottu 4 osaan ja kivet poistettu. Vuokana oli pyöreä kakkuvuoka, halkaisijaltaan 25 cm. Aivan loistavan hyvää pannaria!
Tänään otamme kaikki loput luumut puusta pois. Ne houkuttelevat niitä lintuja, enkä tykkää että koko piha on linnunpaskassa.
Osan tänään poimituista luumuista vien kaverilleni. Osasta keitän mehua – tämä on kokeilu tällä Marttojen ohjeella. Kerron myöhemmin miten kävi ja mitä sain aikaiseksi.
Osasta tehdään rommiluumuja. Luumut pilkotaan -ajattelin pilkkoa neljään osaan – ja kivet poistetaan. Luumuja ladotaan lasitölkkiin kerroksittain sokerin kanssa. Kun tölkki on täynnä, lisätään rommia – vaaleaa tai tummaa – niin että hedelmät peittyvät. Sitten tölkit haudataan jääkaappiin kuukausiksi. Esimerkiksi jouluna näitä viinaluumuja voi nauttia vaikka jäätelön kanssa. Myös mukana olevan rommin voi juoda. Viinaluumut on aikuisten jälkiruoka, rommi imeytyy hedelmiin.
Loput luumut täytynee syödä. Loppuviikon menyy on siis melko hedelmäinen!
Tämän luumuryntäyksen lisäksi kavereilla ja naapureilla on omenoita ihan tolkuttomasti. Niitä kuivaan pyykkinarulla. Tooosi hyvä snäkcks!
Kaikki pittää ite tehä
En ole mistään löytänyt listausta Helsingin baareista, kahviloista tai ravintoloista jotka tarjoavat aamiaista tai brunssia. City-lehti näitä joskus listaa mutta ei sekään lista kyllä aivan päde. Eat.fi kuulema näyttää aamiais/brunssipaikat ruskealla pallerolla mut ei mun eat.fi ainakaan näytä yhtään 😮 Ehkä olen vain huono googlaaja mutta ENIHAU koska en löydä, teen itse.
Näissä paikoissa Helsingissä olen kuullut tarjottavan aamiaista tai brunssia sekä aukioloajat (tilanne 11.11.2011). ”Aamiainen” tarkoittaa tässä joko buffaa tai erillistä aamaislautasta (kuten esim Siltasessa). En listaa hotelleja koska niissä nyt yleensä tarjotaan aamiaista. Ajat eivät ole aukioloaikoja vaan aamiaisentarjoiluaikoja.
Baker’sin kahvila arkisin klo 7-10.30
Bar 9, paikka aukeaa ma-pe klo 11 ja la-su klo 12. Siinä teille aamaista. Ruokalistalla aamiaisannos kuitenkin on.
Bulevardin kahvisalonki, la-su 10-14, myös viikolla saa jotain einestä heti aamutuimaan, klo 8 alkaen.
Dylan Arabiassa brunssikattaus la-su klo 11.30 ja klo 14, Pitäjänmäessä su klo 11.30 ja klo 14.
Ekberg ark 7.30-10.30, la 8.30-12, su 9-13
Enjoy it, ark 8-11, la-su 9-15, sunnuntaisin aamupalabuffet
Fanny la-su 10.30-15, terdelle saa viedä koiria, olen nähnyt
Fazer ark 7.30-10.30, la 9-14, su 10.00 – 14.00
Krulla Aamiaisbuffet arkaisin klo 7.30 – 10.30, brunssi la klo 9.00 – 15.00 ja su klo 11.00 – 15.00
Latorrefazione ark 7.30-10, la 9-12
Moko la 10-13
Qulma arkisin klo 8.30-10.30
PirittaPirittan sivujen mukaan joka päivä klo 9-10.30, City-lehden tietojen mukaan la-su aamiaisbrunssi seisovasta pöydästä.
Salve 10-24
Robert’s Sähkötalossa Kampissa tarjoaa kuulema viikonloppuisin aamiaista/brunssia, kertoi Satu.
Club Silk tarjoaa samppanjabrunssia sunnuntaisin, kellonaikoja ei brunssille kerrota. Ehkäpä aukioloaikana sunnuntaisin?
Siltanen, ”aamiainen” la-su 11-16. Tässäkin on muuten terde, saiskohan sinne viiä koiria…?
Sis deli+café Kalevankatu, aamiaisbrunssi ma-pe 07.30-10.30, la 09-13
Café Tin Tin Tango ma-to 7-24, pe 7-2, la 9-2, su 10-24
Ursula Kaivopuisto 9-22, aamiainen tilattava 3 päivää etukäteen
Villipuutarha, la 10-14, luksusaamiaskattaukset klo 10 ja 12 pöytävarauksella
Lisäksi on tietysti olemassa lukuisia kahviloita jotka aukeaa ajoissa ja joista saa aamupalan kaltaisia tuotteita, kuten esimerkiksi Gran Delicato.
Jos tiedät jonkun mikä ei ole listassa, laitapa viestiä niin päivitetään listaa.
Kuka koiran hännän nostaa jos ei koira itse
HS kertoo että tutkijat ovat taas repäisseet ja tutkineet! Tällä kertaa koiran hännän heilutusta.
Hyvähän se on eläinten käytöstä tutkia, en minä sitä, mutta ihmiSET!
”Kaikki tietävät, että häntää heiluttava koira on valpas ja iloinen”, kertoo HS. No ei, kaikki eivät tiedä että koira joka heiluttaa häntää on valpas ja iloinen, koska koira voi heiluttaa häntää useilla eri tavoilla.
”Nyt tutkijat kuitenkin osoittavat, että hännän heilutukseen kätkeytyy hienovaraisempiakin viestejä. ” OOHH IHANKO TOTTA???
Minä olen seurannut noita läipiirin hurttia. Esimerkiksi äitin pötkylä, joka painaa 65 kiloa, ei pidä kaikista ihmisistä ja koirista. Siksi, kun menemme tutustumaan uuteen tuttavuuteen, seuraamme koiran vinkeitä ja koitamme tulkita vinkeistä että mitä mieltä pötkylä on uudesta tuttavuudesta. Jos häntä sojottaa suorana ja heiluu vain ihan vähän ja koira töröttää pää pystyssä, se ei todellakaan kerro siitä että pötkylä on valpas ja iloinen. Se kertoo siitä että pötkylä ei vielä tiedä miten tähän uutuuteen pitäisi suhtautua, se on vähän epävarma mutta todellakin valpas. Monesti häntä alkaa pikkuhiljaa viuhua enemmän ja pää laskeutuu töröasennosta, mikä kertoo että tämä uutuuskaveri on ok. Joskus kuitenkin häntä lakkaa heilumasta, niskakarvat nousevat pystyyn ja jos väliin ei mene, tulee rähinä.
Siinä oli vain yksi esimerkki. Nyt tutkijat ovat robottikoirien kanssa tutkineet koiran hännänheilutusta, vaikka ainoa mitä olisi pitänyt tehdä, olisi ollut kysyminen koiranomistajilta ja kouluttajilta, esimerkiksi Victoria Stillwelliltä (jota muuten palvon ja joka blogissaan kertoo koiran kouluttamisesta positiivisin elkein, suositan!). Olisi ollut vähän helpompaa ja halvempaakin varmaan tuollainen tutkimus kuin tämä robottitutkimus.
Victoria Stillwell on muuten kertonut, että jos koira menee selälleen, se ei välttämättä tarkoita että sitä pitäisi rapsuttaa masusta. Selälleen menolla koira saattaa viestiä että ei ole uhka – koska paljastaa havoittuvimman kehon osansa – ja pyytää lähestyvää ihmistä tai eläintä menemään pois. Jos tässä tilanteessa menet rapsuttamaan koiraan masusta, saatat hetkeä myöhemmin olla yhtä sormea köyhempi. Ja saat syyttää siitä vain ja ainoastaan itseäsi, koska koira pyysi sinua perääntymään etkä sinä pönttö uskonut.
Niin, että jos nyt kohtaatte koiran, niin (älkää nyt ainakaan menkö käsi ojossa omistajalta lupaa kysymättä koiraa rapsuttelemaan vaan) katsokaa miten se käyttäytyy. Antakaa koiran tulla tykönne (PUN) ja antakaa koiran päättää haluaako se tutustua teihin. Jos koira tulee haistelemaan, sille voi ojentaa käden ALAKAUTTA -siis kämmen ylöspäin käsi koiran leukaa alemmalla tasolla – ja rapsutella ja silittää rinnasta ja kyljestä. Hyvä olisi kans mennä koiran tasolle, on paljon helpompi kommunikoida jos silmät ovat samalla tasolla, eikä ihminen näytä koirastakaan sitten niin uhkaavalta ja isolta.
Ja miksi puhun seuraavat puoli vuotta koirista? Meille tulee hauvavauva 🙂 EikuPönö aloittaa todennäköisesti oman blogin tuossa viikon 11 viikonloppuna.
ArktinenHaapa 