Maku muuttuu

En ole pitkään, pitkään aikaan juurikaan syönyt sikaa, koska tavallisesta kaupasta ei juurikaan saa luomusikaa. Ainoastaan Pajuniemen paistettu luomusian filee menee hyvin esimerkiksi leikkeleenä, pizzassa ja vaikka pastakastikkeessa. Joulukinkku oli luomua ja siitäkin otettiin yhteensä 4 annokseen pakkaseen vastaisen varalle (=kinkku-herkkusieni-ananas-sinihomejuustopiza, kiitos). Samalla todettiin, että jatkossa mulle ei erikseen tarvi joulukinkkua ostaa, pari pakettia tuota luomufilettä riittää hyvin.

Koska en ole syönyt pitkään, pitkään aikaan juurikaan sikaa, makuni on muuttunut. En nyt muista missä, mutta syksyllä maistoin tavallista sikaa, oliko pekonia vai mitä ja maku ei kyllä miellyttänyt. Siis liha oli vastenmielisen makuista. On todettu, että maku muuttuu, se tottuu eri asioihin ja tottuu niistä myös pois. Useat ruoka-aineet ovat sellaisia, että niistä ei ensin tykkää, mutta hetken päästä tykkääkin. Hyviä esimerkkejä monien kohdalla ovat sinihomejuusto ja punaviini. Itselläni kävi juuri näin molempien kohdalla, että ensin olin ihan että hyi ja nyt niitä menisi vaikka kuinka. Ilmeisesti kaikki maut ovat sellaisia, että vaikka niistä ei ensin tykkäisikään, niin kun syö 10-12 kertaa, niin makuun tottuu. Jos sitten ei vielä rakastakaan ko. makua, niin pystyy hyvillä mielin kuitenkin syömään.

Minun makuni on ilmeisesti tottunut pois porsaanlihan mausta. Tai sitten se oli vain se lihan laatu, nimittäin söin tänään pekonia ja syön huomenna lisää. Helluni löysi kaupasta Pajuniemen luomupekonia! Enpä olisi ihan heti uskonut, että syön vielä pekonia, mutta näin vain kävi. Teimme tänään meksokolaista ruokaa ja siihenhän kuuluu monenlaista soossia. Yksi sooseista sisälsi valkopapuja tomaattikastikkeessa, tomaattimurskaa, linssejä, sipulia ja sitä pekonia. Soosi oli tosi hyvää! Kaksi pekonisiivua jätettiin aamuksi, niin että aamupalaksi saan munia ja pekonia. Viime kerrasta onkin aikaa.

Hellu, joka on viime aikoina käsitellyt pekonia enemmän kuin minä, sanoi että tämä Pajuniemen oli parempilaatuista, jotenkin tiivimpää ja tönkömpää. Tiedä sitten oliko jalostuksen ansiota vai sen, että possua on syötetty ja muutenkin pidetty paremmin kuin tehosikoja.

Mainokset

Epäloogisus ei nappaa

Kyllä nyt karppaajia taas lyödään. Ymmärrän kyllä että lapsia pitää suojella ja uusille vanhemmille antaa ohjeita esimerkiksi siitä miten koostaa lapselle terveellinen ruokavalio, mutta jotain loogisuuttaa voisi sisällyttää ohjeisiin ja käytäntöihin.

Karppaushan on ollut nyt kauhiasti julkisuudessa ja yleensä ottaen kaikki ravitsemustieteilijät tyrmää asian täysin. Minusta se on pöljää, koska kunnolla karppaava saa yleensä esimerkiksi enemmän kuitua kuin ”normisyöjä”. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että karppaaja syö älyttömästi kasviksia. Samasta syystä vitamiinipuutokset on harvinaisia, siis jos karppaa oikein. Kunnolla karppaaminen ei tarkoita sitä että ei syö muuta kuin proteiinia, siis juustoa, kananmunia, mereneläviä, lihaa ja rasvaa. Karppaukseen minun mielestä kuuluu aina kasvikset mitä suurimmassa määrin. Kasvikset takaa riittävän kuitujen ja vitamiinien saannin. Siksi toisekseen on muistettava että on erilaisia tapoja koostaa karppausruokavalio, osa esim ”hyväkarppaa” eli välttää nopeita hiilihydraatteja, kuten valkoisia jauhoja ja sokeria ja syö kyllä viljatuotteita mutta vain täysjyväviljatuotteita. Jos meinaa loppuikänsä idioottikarpata eli syödä vain proteiinia ja rasvaa, niin silloin ei kyllä hyvin käy ja ko. ihminen pitää hetimiten toimittaa laaja-alaisesti ajattelevan ravitsemusterapeutin luokse.

Nyt lehdissä on ollut juttuja siitä, että karppaavat vanhemmat on laittaneet lapsensakin karppaamaan. Tämä ei valtion virkamiehille ja terveydenhoidolle käy, heidän mielestään lasten pitää syödä leipää ja pottua. Jossain mentiin jopa niin pitkälle että lapsia meinattiin ottaa huostaan koska he eivät saaneet leipää ja kaurapuuroa. Urpoa, sanon minä. Nimittäin jos perhe on kasvisyöjiä täynnä, se ei ole mikään juttu. Se selviää Helsingin uutisten jutusta nimeltä ”Karppaajaperheen tie vie ravitsemusterapeutille”. Jutussa ravitsemusterapeutti Tuula Heikkinen sanoo: ”Jos neuvolassa tulee esille, että lapsikin karppaa, perhe saa varmasti lähetteen ravitsemusterapeutin vastaanotolle”. Tämä siksi, että ”Osa lapsista on luonnostaan hyvin valikoivia. Tämän vuoksi lapsia ei pitäisi opettaa karttamaan mitään ruokia.” Kyllä, makuaistihan tottuu eri asioihin kun niitä eri asioita tarpeeksi maistelee, siksi tota valikoivuutta pitää vähän ohjata. Enihuu, karppaajaperhe ”saa varmasti” lähetteen ravitsemusterapeutille, koska karppaajaperheen lapset opetetaan karttamaan karkkia, limsaa, viljatuotteita, sokeria jne.

Eihän se käy, ei lapsia pidä opettaa karttamaan mitään ruokia.

Paitsi jos perhe on kasvissyöjäperhe. Juttu nimittäin jatkuu näin: ”Kasvissyöjien määrä on kasvanut paljon ja tämä suuntaus nähtävissä etenkin Viikissä, missä Tuula Heikkinen työskentelee. Vanhemmat ovat myös perehtyneet hyvin ravitsemusasioihin. Kasvissyöjäperheille suositellaan kuitenkin käyntiä ravitsemusterapeutilla.”

Eli karppaajaperhe lähetetään ravitsemusterpapeutille, mutta kasvissyöjille sitä vain suositellaan. Siitä huolimatta että lapsia ”ei pitäisi opettaa karttamaan mitään ruokia” ja kasvissyöjäperheissä lapset opetetaan karttamaan lihaa. Missä se logiikka nyt luurasikaan?

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kannattaa syödä hyvin ja itselle sopivalla tavalla. Jotkut karppaa (toivottavasti ”oikein”), jotkut on vegaaneja (toivottavasti ”oikein”) ja jotkut syö täysin sekaruokaa. Olen myös sitä mieltä että nykyään lihaa käytetään liikaa, mikä on johtanut eläinten olosuhteiden huononemiseen tehotuotannon myötä ja myös lihan laadun huononemiseen. Mielestäni on ihan ok syödä lihaa, mutta ei niin paljoa kuin sitä nyt kulutetaan. Esim lakto-ovo-kasvisruokavalio mahdollistaa myös karppauksen. Jos siis siihen suuntaan haluaa mennä.

Samppanjamaistiaiset II & III

Meillä oli kesällä ensimmäiset samppanjamaistiaiset maailmanlopun hilpeissä meiningeissä. Sen jälkeen on järjestetty kahdet maistiaiset, joista toisesta tulee tynkäraportti (koska kämmäsin puhelimen kanssa eikä oma muisti riitä niin pitkälle) ja toisesta kokonainen.

II
Alkupalana oli kauraleipää, lohilevitettä ja haaparouskusalaattia, tomaattikuutioita ja rucolaa, lisäksi marinoituja latva-artisokan sydämiä. Palanpainikkeena oli Gosset Excellence, jonka ensimmäinen siemaus aiheutti irvistyksen hapokkuudella ja kuivuudella. Gosset on hiukan paahteinen ja siitä puuttuu jälkimaku. Maku taittuu hapokkaasta paahteiseen ja häviää nopeasti. Maku paranee kun juomaa seisottaa lasissa vähän aikaa.

Välijuomana Baron-Fuente grande reserve brut. Siinä on mahtava aprikoosinen tuoksu ja hyvin hapan maku. Maussa kulkevat rinnan se happamuus ja hyvä hedelmäinen maku mutta se happamuus dominoi, mikä ei ole hyvä. Jos tätä tarjotaan esim alkumaljaksi niin juon kyllä mutta en osta itse.

Pääruokana oli tattirisottoa, joka oli älyttömän hyvää. Jälkkärinä oli superkeksejä joita tein hiukan säätäen Kinuskikissan ohjeella.

Kolmatta samppanjaa en muista, mutta illan kulkua kuvaa se, että emäntä sanoi jossain vaiheessa että ”mun pitää kaataa lisää ku en ehtiny äskön maistaa”. Muistiinpanoissa lukee myös että ”Oikein hyvä mutta ei mitenkään erikoinen. Voi ostaa toistekin.” mutta en tiedä mihin juomaan tämä kommentti viittaa. Totuuden nimissä täytyy sanoa että nestemäiset nautintoaineet eivät rajoittuneen samppanjaan, kulutimme myös emännän ouzo- ja luumuliköörivarastoja…

III
Kolmannella maistiaiskerralla kokoonuimme toisen pks:lla asuvan jäsenen luokse. Tarkoituksena oli syöpötellä ja juopotella, saunoa ja jatkaa matkaa Baariin jossa emännän isäntä soitteli levyjä.
Ilta alkoi isännän tekemällä tervetuliaismaljalla, jonka aineksia ei kukaan muista. Drinkki koottiin viinakaapin pullonjämistä ja se maistui kaikille.

Alkupalaksi oli tällä kertaa ”sapasta” (mikä ärsyttävä sama tuokin on), tarkemmin eriteltynä hevosen suolalihaa, luomukalkkunaa, mustaviinimarjahyytelö ja Kantolan Valituilta hienoja ruiskeksejä. Juomana oli Taittinger rosé. Taittinger tarjosi miedon tuoksun jossa oli häviähdys jostain, jota kukaan maistajista ei saanut kiinni. Rosé on helppo juotava, lattea, maussa on vähän marjoja ja kokonaisuus on neutraali.

Pääruokana oli modattu italalialainen pastavuoka Chocochilin ohjeella. Unohdin ostaa herneitä joten vaihdoin ne kidneypapuihin. Vuoka oli hiukan kuiva, mutta maistuva. Lisäksi oli vihreähköä salaattia. Juomana oli Blondel Premier Cru, jonka maistoimme neutraaliksi ja helpoksi juotavaksi jossa mikään ei töki. Kokonaisuus on pehmeä ja jäsen J sanoi maun olevan kolmiulotteinen. Kun kuplivaa ottaa suuhun yhtä aikaa ruuan kanssa, juoman maku muuttuu ja vahvistuu ihmeesti ja lopputulos oli hyvä!

Jälkiruokana oli valikoituja suklaakonvehteja ja juomana Louis Massing brut réserve, joka on hyvä seurusteluun. Juoma on kuiva ja mauton. Vaikka juoma on ”mauton” niin maku tulee kuitenkin kolmessa vaiheessa joissa ensimmäisessä on vähän makua, toisessa lyö tyhjää ja kolmanneksi tulee ensimmäistä vaihetta voimakkaampi maku takapotkuna. Arktinen Haapa ei tykkää, mutta jäsen J voisi juoda tätä kuumana kesäpäivänä.

Ilta jatkui siinä sitten saunalla ja Baarilla, jonne jäsen A jäin valomerkkiin asti ja kaksi muutä jäsentä luovuttivat paljon ennen sitä.

Šamppanjamaistiaiset

Šamppanja kirjoitetaan suomeksi šamppanja, ei samppanja tai shamppanja.

Meillä oli firmaan kesäjuhlat tuossa ennen juhannusta. Joku sai loistavan idean pitää šamppanjamaistiaiset etkoina. Meitä oli kolme ja kukin toi yhden šamppanjan maisteltavaksi.

Maisteltavat kuohuvat olivat

1) Nicolas Feuillatte Brut Réserve Particulière (pieni pullo, kyllä)

2) Victoire Brut Millésime

3) Charles Heidsieck Brut Réserve

Kyytipoikina oli mansikkeja ja tuplasuklaa-fanipaloja.

Arviot olivat:

1) liian hapokasta, ei hyvä kenenkään mielestä, ei sovi yhtään mansikin kans. No onneksi oli pieni pullo.

2)  parempi kuin edellinen, hedelmäisempi, hyvä. Sopii hyvin mansikin kans.

3) tosi hyvä edellisten jälkeen. Ei kovin hapokas.

Johtuikohan Charlesin hyvä arvio siitä että alla oli jo se yks samppapullo? 😀 Insinööritapaan arviot ovat lyhytsanaisia ja ytimekkäitä (huolimatta siitä että läsnä oli ainakin yksi henkilö joka omaa tosi kovan bullshit-generaattorin), mitä sitä muuta kaipaa? Yllättäen kaikki arviot olivat myös yhteneväsiä vaikka esim yksi arvioija tykkää kuivasta ja toinen hedelmäisestä, vähintään puolikuivasta (ei siis rutikuivasta yhtään).

Itse aion toistekin ostaa Victoirea ja Charlesia, Nicolas jääköön kauppaan.

Tilaisuuden tunnelma oli rento, iloinen ja kupliva, mikä oli hiukan omituista koska osallistujista 2 tiesi saavansa potkut ja 1 myydään karjana liikkeenluovutuksen yhteydessä.

Sovimme, että toinenkin maistelutilaisuus pidetään, sitten syssymmällä. Silloin voisi yhdistellä kuplivia ruokaan.

Oli mukavaa, seuraavaa kertaa odotellessa!

Jalostettuja luumuja

Viitaten tähän kiroilupostaukseen, koska lupasin kertoa miten luumuilu etenee, nytpä kerron.

Luumulikööristä tuli jumalaista! Se on makeaa, hyvänmakuista ja suutuntuma on miellyttävää. Siinä on korkea alkoholiprosentti, koska valmistukseen käytettiin votkaa, mutta kun sitä ryyppää niin se ei polta suuta vaan hivelee kitalakea ja kurkkua miellyttävällä lämmöllä. Neste tuntuu paksulta. Suosittelen!

Sama toteuteuttiin myös raparperista ja sekin onnistui hyvin. Rapsu vaan on niin mieto maultaan että ero luumunapsiin on melkoinen. Luumunapsi on kuin rehevä nainen punaisissa (pienissä) vaatteissa hämärästi valaistussa buduaarissaan, rapsunapsi taas nuori neito kevään hurmassa niityllä kirmaamassa. Molemmat ovat ihania mutta aivan erilaisia.

Mehunkeitto muuten jäi, ehkä kokeilen sitä ensi syksynä. Rommiluumuja ei olla vielä maistettu, ne on jääkaapissa odottamassa jotain Tilaisuutta.

Aromivahventeen poisto vei ojasta allikkoon

Yle uutisoi että kun joissakin kouluissa on ruuasta jätetty pois arominvahvenne (joista yleisin on MSG eli natriumglutamaatti eli E621) niin ruuan suolaisuus on noussut. OOHHHH mikä ylläripylläri!

Tässähän on nyt käynyt niin, että arominvahvenne on ”tukkinut” makunystyrät ja kun vahvenne jätetään pois niin mikään ei maistu miltään. Asia on ratkaistu väärällä tavalla eli lisäämällä suolaa. Asia olisi PITÄNYT ratkaista siten että valitukset mauttomasta ruuasta otetaan valitellen vastaan, käytetään lisää muita mausteita kuten pippureita ja yrttejä ja annetaan koululaisten tottua oikean makuiseen sapuskaan. Makunystyrät nimittäin tottuvat. Sen voi ihan itse todeta sillä, että vähentää suolan määrää puoleen siitä mitä normaalisti käyttää. Ruoka tuntuu ensin mauttomalta mutta suolattomuuteen tottuu ja kohta tomaattikeitto maistuu taas tomaatilta eikä suolalta. Itse vähensin suolaa rankasti muutama vuosi sitten. Nykyään en monesti muista laittaa ruokaan valmistusvaiheessa suolaa ollenkaan. Tästähän seuraa se, että usein muiden tekemä ruoka (ravintolassa, työpaikkaruokalassa) on ihan hiton suolaista ja vaikeaa syödä. Mielestäni on parempi että ruoka on suolatonta, jokainen voi sitten lautaselleen lisätä haluamansa määrän.

Onneksi kyseisen koulualueen ruokapalvelupäällikkö sanoo että nyt painotetaan juuri noita mausteita ja yrttejä. Herää vain kysymys että mikä se semmoinen keittäjä on joka ei osaa ruokaa maustaa muulla kuin suolalla. Oisko lisäkoulutuksen paikka?

Aitoa jäätelöä?

Minun teki mieli eilen jädeä. Olen monta kertaa meinannut ostaa Pappagallon pistaasijädeä (kun ystäväni D sitä kehui) ja eilen meinasin taas. Muistin kuitenkin että joku siinä on vikana, joten tarkistin tuoteselosteen. Tuotteessa on viittä (5) eriä emulgointi- ja sakeuttamisainetta. En osta. Muuta ylimääräistä ei näytä olevan, mutta silti, en osta.

Emulgointiaineita käytetään kun pitää yhdistää aineita joita ei normaalisti yhdistetä. Jos esimerkiksi kasvirasvasta ja vedestä pitää saada ”jäätelöä”, niin käytetään emulgointiaineita. Sakeuttamisaineita käytetään kun halutaan juoksevasta nesteestä sakeampi ja täyteläisempi. Kummankaan aineen käytössä ei ole järkeä. Jos jäätelö on jäätelöä niin niitä ei tarvita. Täytyy siis ilmeisesti todeta että Pappagallon pistaasikylmätuote ei ole jäätelöä.

Pappagallon sivut mainostavat että ”Pappagallo jäätelöt ja sorbetit valmistetaan perinteisen italialaisen reseptin mukaisesti. ” En tiennytkään että herkunvalmistukseen perinteisiin Italiassa kuuluu rasvahappojen mono- ja diglyseridit, johanneksenleipäpuujauhe, natriumalginaatti, guarkumi ja karrageeni. No, aina oppii uutta.

Pappagallo mainostaa maitovalmistekylmätuotteittaan näin: ”Täyteläinen maku saadaan jokaisen maun ominaisraaka-aineista, ei keinotekoisista makeutus- tai lisäaineista. Tämän vuoksi Pappagallo – jäätelön koostumus on kuin kermajäätelön, mutta rasvaprosentti jää n. 7 %:iin ja jäätelömme luokitellaan siksi maitojäätelöksi. ”

Niiiiiiiinn. Määritelkääpä keinotekoinen lisäaine jolla siitä lopputuotteesta saadaan täyteläinen? Ilmeisesti tuotteen 5 E-ainetta eivät ole keinotekoisia. Olisitte nyt vain käyttäny kermaa….

Kallaa

Nyt ei ole kyse hautajaiskukasta vaan kalasta. Syyään kallaa, sanotaan meillä päin.

Viime vuonna laitoin palautetta meidän työpaikan ruokalallemme, siellä tarjoillaan aika usein ties mitä kaloja, kuten pangasiusta. Moitin heitä siitä että turhaa mainostavat lähileipomon leipiä koska niillä on lyhyempi kuljetusmatka ja niinollen pienempi hiilijälki, jos sitten tarjoavat jotain PANGASIUSTA!

Vastauksena oli, että he eivät itse päätä kaikkea tarjottaviaan, vaan keskuskeittiö tms päättää osan. Päätös jää siis meille kuluttajille. Jos kukaan ei ota pangasiusta tai muuta trooppista kalaa koskaan kun sitä tarjotaan, sitä ei enää tarjota. Sen sijaan jos kaikki silakat menee eikä riitäkään kun on silakkapihvipäivä, niin varmasti silakkaa tarjoillaan jatkossa enemmän. Se täytyy kyllä sanoa työpaikkaruokalamme eduksi että siellä kyllä tarjotaan kotimaistakin kalaa.

No miksi pangasius (ja muut kaukokalat) sitten ovat niin huonoja ruokana? No ensinnäkin meillä on järvet, joet ja meret täynnä kalaa, ei tänne tarvi tuoda sitä lisää. Toiseksi. HYI YÄK!!!

Nyt kun olen saanut kauhean kala-allergiani lieventymään, niin tarkoituksena on lieventää sitä lisää niin että voisin syödä oikeasti kala-aterioita. Haluan syödä loimutettua ahventa, silakkapihvejä, paistettuja muikkuja ja madesoppaa, haukea ja kuhaa. Kaukokaloja meille ei osteta, ihan turha roudata Thaimaasta jotain roskakalaa jos kotimaistakin on tarjolla!

No nyt joku kaveri intoutuu että syöthän sinä tonnikalaa. No niin syönkin koska toistaiseksi en voi syödä muita kaloja määrissä. Mutta mun tunapa onki MSC-sertifioitua, lukekaa mitä WWF sanoo siitä 😛

Luumuja, saatana

Ostimme talonpuolikkaan viime lokakuussa. Pihalla oli puskia, mutta emme muuton aikana vielä tienneet että mitä ne ovat.

Yksi puskista on syreeni. Sitä pitää vielä vähän karsia. Toinen puista on luumu. Kaverini hoksasi sen joskus talvella kun bongasi puussa vielä kiinni olleen muumioituneen hedelmän puolikkaan jossa oli vielä kivi kiinni.

Olin ylen hämmentynyt luumun antamasta ensivaikutelmasta. Se oli tällainen:
Luumu toukokuussa

Ja vielä lähikuva, jotta ymmärrätte kuinka paljon niitä kukkia oli:
Luumunkukat

Tuoksu pihalla kukinnan aikaan oli ihan mieletön!

Ja voitteko uskoa, melkein kaikki kukat kehittyivät hedelmiksi!
Aloin harrastaa puutarhanhoitoa ja yksi osa tätä toimintaa on karsia liiat raakileet pois hedelmäpuista. Raakojen luumujen etäisyys toisistaan pitäisi kuulema olla 2 sormenleveyttä. Jos luumuja on liikaa, hedelmät eivät kehity isoiksi ja mehukkaiksi. Karsimme raakileita kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla n. 5 litraa raakileita lensi roskiin.

Nyt jäljelle jääneet ovat kypsyneet ja meillä on kuulkaa luumuja! Niitä on annettu kavereille ja työkavereille ja säilötty viinaan. Linnut on syöneet varmaan ainakin neljäsosan ja yhä niitä vain on.

Luumuja olemme jo laittaneet pilkottuna lasitölkkeihin sokerin ja votkan kera. Tuloksena lienee luumulikööriä. Resepti on yksinkertainen: tilavuusmitaltaan saman verran kaikkia aineita, luumut laitettiin kahtia ja kivet poistettiin, mittaus tehtiin vasta sitten. Annetaan seistä jääkaapissa kuukausitolkulla, välillä heilutellaan. Oletan että jouluna saamme maukasta lämmikettä!

Toinen resepti mitä kokeilimme oli clafoutis. MIKÄ? Ranskalainen pannukakku marja- tai hedelmätäytteellä. Ohjeen otin Ruokalasta, vaihdoin vain marjat luumuihin. Luumuja meni 0.5l, mitattuna siten että luumut oli jo pilkottu 4 osaan ja kivet poistettu. Vuokana oli pyöreä kakkuvuoka, halkaisijaltaan 25 cm. Aivan loistavan hyvää pannaria!

Tänään otamme kaikki loput luumut puusta pois. Ne houkuttelevat niitä lintuja, enkä tykkää että koko piha on linnunpaskassa.
Osan tänään poimituista luumuista vien kaverilleni. Osasta keitän mehua – tämä on kokeilu tällä Marttojen ohjeella. Kerron myöhemmin miten kävi ja mitä sain aikaiseksi.

Osasta tehdään rommiluumuja. Luumut pilkotaan -ajattelin pilkkoa neljään osaan – ja kivet poistetaan. Luumuja ladotaan lasitölkkiin kerroksittain sokerin kanssa. Kun tölkki on täynnä, lisätään rommia – vaaleaa tai tummaa – niin että hedelmät peittyvät. Sitten tölkit haudataan jääkaappiin kuukausiksi. Esimerkiksi jouluna näitä viinaluumuja voi nauttia vaikka jäätelön kanssa. Myös mukana olevan rommin voi juoda. Viinaluumut on aikuisten jälkiruoka, rommi imeytyy hedelmiin.

Loput luumut täytynee syödä. Loppuviikon menyy on siis melko hedelmäinen!

Tämän luumuryntäyksen lisäksi kavereilla ja naapureilla on omenoita ihan tolkuttomasti. Niitä kuivaan pyykkinarulla. Tooosi hyvä snäkcks!

Epic lähiruokaa

Vuokralaiseni kertoi minulle marraskuussa että Helsingissä saisi vuoden vaihteessa alkaa metsästämään citykaneja jos omaa tarpeelliset taidot ja tiedot sekä metsästyskortin. Metsästystä saisi toimittaa pikkutussarilla tai elävänä pyytävällä loukulla. Vuokralainen ei kuitenkaan ollut ihan sata varma asiasta ja kehotti tarkistamaan asian ennen loukun viritystä. Hain monta kertaa vahvistusta tälle tiedolle enkä löytänyt ennen kuin nyt.

Sekä Yle että HBL uutisoivat tänään että
Vuoden alusta alkaen kaneja saa pyytää ilman poikkeuslupaa elävänä pyytävillä loukuilla, pienoiskiväärillä ja pienikaliiberisella haulikolla. Vielä viime vuonna pyyntiin tarvittiin poikkeuslupa. Hillerin, verkkojen ja jousien avulla kaneja on saanut jo aiemminkin metsästää ilman poikkeuslupia.

Lisäksi kanien metsästämiseen tarvitaan metsästyskortti ja metsästyslupa alueelle, jolla kaneja pyydetään.

Heräsi kysymys onko minulla metsästyslupa meidän takapihalle. Uudenmaan riistanhoitopiiri kertoo sivuillaan että:

Metsästysoikeudesta päättää maanomistaja. Maanvuokraajalla ei maanvuokrasopimuksen perusteella lähtökohtaisesti ole oikeutta päättää metsästyksestä vuokraamallaan alueella. Näin ollen vaikkapa kaupungin vuokratontilla sijaitseva taloyhtiö ei voi ilman kaupungin lupaa organisoida tontillaan villikanin pyyntiä.

Tämän perusteella minun pitää pyytää lupa kaninpyyntiin taloyhtiöltämme. Ei liene ongelma.

Tuolla Ylen uutisessa lukee että tähänkin asti kania on saanut pyytää ilman poikkeuslupaa hillerillä, verkoilla ja jousella. No, minulla ei ole hilleriä eikä jousta eikä minkäänlaista kokemusta verkkopyynnistä (no olen ollut soutamassa kun isä on nostanut tai laskenut verkkoja mutta se kokemus ei käyne tähän tilanteeseen). Ei minulla ole kokemusta loukkupyynnistäkään. Tietääkseni loukku viritetään (tässä tapauksessa takapihalle), poistutaan paikalta ja käydään säännöllisin väliajoin tarkistamassa onko loukku lauennut. Jos loukussa on oikeanlainen elukka, se lopetetaan asianmukaisin menoin. Riittääkö? No ehkä isä neuvoo.

Ei muuta kuin loukut tekeille ja kanipaistin pyyntiin!

Seuraava sivu »