Epäloogisus ei nappaa
19.12.2011
Filed under Aivopierut, Ei kannata tehä huonoa ruokaa, IhmiSET!, Terveys
Kyllä nyt karppaajia taas lyödään. Ymmärrän kyllä että lapsia pitää suojella ja uusille vanhemmille antaa ohjeita esimerkiksi siitä miten koostaa lapselle terveellinen ruokavalio, mutta jotain loogisuuttaa voisi sisällyttää ohjeisiin ja käytäntöihin.
Karppaushan on ollut nyt kauhiasti julkisuudessa ja yleensä ottaen kaikki ravitsemustieteilijät tyrmää asian täysin. Minusta se on pöljää, koska kunnolla karppaava saa yleensä esimerkiksi enemmän kuitua kuin ”normisyöjä”. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että karppaaja syö älyttömästi kasviksia. Samasta syystä vitamiinipuutokset on harvinaisia, siis jos karppaa oikein. Kunnolla karppaaminen ei tarkoita sitä että ei syö muuta kuin proteiinia, siis juustoa, kananmunia, mereneläviä, lihaa ja rasvaa. Karppaukseen minun mielestä kuuluu aina kasvikset mitä suurimmassa määrin. Kasvikset takaa riittävän kuitujen ja vitamiinien saannin. Siksi toisekseen on muistettava että on erilaisia tapoja koostaa karppausruokavalio, osa esim ”hyväkarppaa” eli välttää nopeita hiilihydraatteja, kuten valkoisia jauhoja ja sokeria ja syö kyllä viljatuotteita mutta vain täysjyväviljatuotteita. Jos meinaa loppuikänsä idioottikarpata eli syödä vain proteiinia ja rasvaa, niin silloin ei kyllä hyvin käy ja ko. ihminen pitää hetimiten toimittaa laaja-alaisesti ajattelevan ravitsemusterapeutin luokse.
Nyt lehdissä on ollut juttuja siitä, että karppaavat vanhemmat on laittaneet lapsensakin karppaamaan. Tämä ei valtion virkamiehille ja terveydenhoidolle käy, heidän mielestään lasten pitää syödä leipää ja pottua. Jossain mentiin jopa niin pitkälle että lapsia meinattiin ottaa huostaan koska he eivät saaneet leipää ja kaurapuuroa. Urpoa, sanon minä. Nimittäin jos perhe on kasvisyöjiä täynnä, se ei ole mikään juttu. Se selviää Helsingin uutisten jutusta nimeltä ”Karppaajaperheen tie vie ravitsemusterapeutille”. Jutussa ravitsemusterapeutti Tuula Heikkinen sanoo: ”Jos neuvolassa tulee esille, että lapsikin karppaa, perhe saa varmasti lähetteen ravitsemusterapeutin vastaanotolle”. Tämä siksi, että ”Osa lapsista on luonnostaan hyvin valikoivia. Tämän vuoksi lapsia ei pitäisi opettaa karttamaan mitään ruokia.” Kyllä, makuaistihan tottuu eri asioihin kun niitä eri asioita tarpeeksi maistelee, siksi tota valikoivuutta pitää vähän ohjata. Enihuu, karppaajaperhe ”saa varmasti” lähetteen ravitsemusterapeutille, koska karppaajaperheen lapset opetetaan karttamaan karkkia, limsaa, viljatuotteita, sokeria jne.
Eihän se käy, ei lapsia pidä opettaa karttamaan mitään ruokia.
Paitsi jos perhe on kasvissyöjäperhe. Juttu nimittäin jatkuu näin: ”Kasvissyöjien määrä on kasvanut paljon ja tämä suuntaus nähtävissä etenkin Viikissä, missä Tuula Heikkinen työskentelee. Vanhemmat ovat myös perehtyneet hyvin ravitsemusasioihin. Kasvissyöjäperheille suositellaan kuitenkin käyntiä ravitsemusterapeutilla.”
Eli karppaajaperhe lähetetään ravitsemusterpapeutille, mutta kasvissyöjille sitä vain suositellaan. Siitä huolimatta että lapsia ”ei pitäisi opettaa karttamaan mitään ruokia” ja kasvissyöjäperheissä lapset opetetaan karttamaan lihaa. Missä se logiikka nyt luurasikaan?
Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kannattaa syödä hyvin ja itselle sopivalla tavalla. Jotkut karppaa (toivottavasti ”oikein”), jotkut on vegaaneja (toivottavasti ”oikein”) ja jotkut syö täysin sekaruokaa. Olen myös sitä mieltä että nykyään lihaa käytetään liikaa, mikä on johtanut eläinten olosuhteiden huononemiseen tehotuotannon myötä ja myös lihan laadun huononemiseen. Mielestäni on ihan ok syödä lihaa, mutta ei niin paljoa kuin sitä nyt kulutetaan. Esim lakto-ovo-kasvisruokavalio mahdollistaa myös karppauksen. Jos siis siihen suuntaan haluaa mennä.
Vastaa