Vihanen Haapa

Posted On 02.04.2009

Filed under Aivopierut, IhmiSET!

Comments Dropped one response

Siis minä olen nyt niin vihanen, että puhisen. Päässä napsahtaa verisuoni ihan kohta. Läheiset voivat sitten harjoitella murha- tai tapposyytten toimittamista. Varoitus: seuraa kiroilua.

Oletteko lukeneet Ilta-Lehteä, Kainuun sanomia tai Aamulehteä? Ei perkele, tämmöstä!
Selvitänpä hiukan jos joku EI ole lukenut. Suomen Islamilaisen yhdyskunnan Imaami Chehab Khodr on sanonut vihkineensä 14-vuotiaan tytön avioliittoon oikeusministeriön luvalla. Oikeusministeriöstä tällaista lupalappua ei kuitenkaan löydy. No ei kai, käsittääkseni oikeusministeriö ei tällaisia lupalappuja edes kirjoittele. Sen lisäksi hän sanoo tietävänsä useita islamilaisia avioliittoja, joita ei siis ole Suomen lain mukaan vahvistettu. Ne ei siis ole Suomessa mitään oikeita avioliittoja -vaikka tämä neropatti niin väittääkin – vaan ne on muka-avioliittoja, jotka on siis solmittu islamilaisen lain mukaan. Ja tämä älykääpiö sitten menee sanomaan että ”on ihan ok aivoitua islamilaisen lain perusteella vaikka nainen olisi selvästi alle 18-vuotias”. Ihan hyvin kuulema 13-vuotiaskin voi mennä naimisiin, kun kyllähän Suomessa saa 13-vuotias lain mukaan pannakin. Niin saa, mutta siitä tulee rangaistus toiselle osapuolelle, jos toinen osapuoli on henkisesti hyvin eri tasolla kuin tämä 13-vuotias LAPSI. Mitäs sitten jos 13-vuotiastyttö menee naimisiin islamilaisen lain mukaan kolmekymppisen ukon kanssa? Onko mies hyvin jälkeenjäänyt vai mennäänkö käräjille?
Tämä kebab, tämä imaami sanoo pitäytyvänsä vihkimisissä tiukasti Suomen laissa. Tässä vaiheessa jo hän puhuu itsensä pussiin. Sitä 14-vuotiasta ei olisi saanut naittaa, edes sitä lupalappua ei löydy.
Näissä uutisissa tämä pönteri sitten vielä sanoo, että ”islamilaisissa maissa ei esiinny pedofiliaa” (muistaakseni joku, oliko nyt Iranin pressa, sanoi että meillä ei ole Iranissa homoja, hahhaa). Ei esiinnykään heidän käsityksensä mukaan, sillä heidän mielestään
a) lapsiin sekaantuminen on islamilaisissa maissa jopa kuolemanrangaistuksella rangaistava teko, avioliiton ulkopuolella (toim huom, niin on kaikki muutkin seksijutskat rangaistavia avioliiton ulkopuolella islamin mukaan)

b) kun on menty avioliittoon niin seksiasiat on miehen ja naisen kahdenvälisiä asioita joista ei huudella

c) aviollinen seksi ei voi olla pedofiliaa koska on ok  mennä tytön kanssa naimisiin kun hän on sukukypsä=kuukautiset ovat alkaneet. Vaikka tyttö olisi 9v. Ja naimisissahan saa paneskella.

Siinäpä. Tällaisia ihmisiä meillä.

JOS tämä imaaminturjake on sitä mieltä, että toimii Suomen lakien mukaan, niin jos hän on tietoinen lapsiavioiliitoista jotka on pantu täytäntöön Suomessa, miksi hän ei ole ottanut yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin? Minä itse epäilen että siksi, että lastensuojeluviranomaiset eivät toteuta islamin lakia ja ovat siksi aika arvottomia tämän yksilön silmissä. Hän ei siis noudata Suomen lakeja ja vankilakortti *naps* lasten hyväksikäytön edesauttamisesta.
Luitteko uutisia viime viikolla? ”Rotutohtori”, ”mestari” ja ”huuhaa” Halla-aho sai syytteen uskonrauhan rikkomisesta. Halla-ahon lausunnon takana oleva päättelyketju on seuraava:

1. Muhammed on kaikkien musulmaanien esikuva jonka esimerkkiä pitää pyrkiä seuraamaan

2. Muhammed otti vaimokseen Aishan, 6v. Mutta ohhoh, pani vasta kun Aisha oli 9v.

3. Koska kaikkien musulmaanien pitää pyrkiä seuraamaan Muhiksen esimerkkiä, niin kaikkien pitää pyrkiä löytämään mahdollisimman nuori vaimo, vaikka lapsi

—-> Islam on pedofilian pyhittävä uskonto.

Minusta tuo päättelyketju on looginen, ja kun insinööri olen, niin pidän loogisuudesta. Se, että onko asia OIKEASTI päättelyketjun mukainen, on minun ulottumattomissani tällä hetkellä, koska en ole lukenut islamin pyhiä kirjoja. Tämä logiikka, päättelyketju ja tulos on kuitenkin hyvin yhteneväinen ystävämme imaamin lausuntojen kanssa. Perkele.

Toivottavasti imaamin lausuntoja luetaan Halla-ahon oikeudenkäynnissä, nimittäin nyt näyttää pahasti siltä että Suomessa ei saa sanoa ääneen joitakin asioita vaikka ne olisivat totta! Viimeksi kun minä tarkistin niin Suomessa oli sananvapaus, mutta kait sitä on sitten muutettu sen jälkeen kun viimeksi tarkistin 😦

P.s. Mulle saa sanoa että ”onpa sulla leviä perse”, en loukkaanu, hutase tai nosta syytettä, koska se on totta: mulla on leviä perse (ystävämme O kokeili, voi todistaa reaktion)

P.s. 2  Se Halla-aho sai syytten myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska suomalaisista saa sanoa että ”suomalaiset tappaa kännissä” mutta somalialaisista ei saa sanoa että ”somalialaiset ryöstelee ja loisii verovaroilla”. TADAA. Eriarvoisuus on IHANAA. Voihan vittu sentään ja anteeksi rumasana.

P.s. 3: Muistelin että tätini sai alaikäisenä oikein resitentiltä naimaluvan, mutta ajat on muuttuneet, ja nyt luvat myöntää -jos  myöntää – oikeusministeriö. No tässä tapapauskessa sitä lupalappua ei oikeusministeriöstä kuitenkaan löytynyt, joten ihan sama.

Advertisements

One Response to “Vihanen Haapa”

  1. Vihanen Haapa lauhtuu « ArktinenHaapa

    […] responses No nythän tästä soppa syntyi. Viittaan kirjotukseen minkä luettuaan kaverini sanoi “sua vissin vähän nyppi”. No nyppi joo. Nyt on […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s